"Ootko aivan varma, ettei se käy?"
"Äitiiii.. Ääää.. Ää."
"Kyllä, valitettavasti näin on.. Ymmärrätte varmasti itsekin, kun katsotte ystävällisesti kelloa.."
"Äitiiiiii.. Yhyyyy..."
Luovuta nyt jo.. Kello on kolme aamulla, ja toi haluaa mennä pelästyttämään isänsä, joka hyvin todennäkösesti on nukkumassa ja ollu jo monta tuntia.
"Ääääääitiii!"
Kyllä on niin isäänsä tullu. Ei vaan voi lopettaa..
"Joo, äiti on tässä, mutta koeta nyt nukkua, okei kulta? Äitiäkin nukuttaa, mutta nyt pitää odottaa."
"Hei hei hei, ei, Emma, ei."
"Ei syödä räkää."
"Äää.. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!"
"Hei, etsä saa ton suuta jo tässä vaiheessa kiinni? Mä yritän hoitaa tärkeitä asioita, jos et nää."
"Joo, mä yritän."
Huoh.
"Tuuhan sit tänne."
"Eikö se nyt mitenkään käy? Me tultiin tänne New Yorkista asti. Mun on pakko nähdä mun isäni."
"Nyt on kyllä sellainen tilanne, että--"
"ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ"
"Lauren, pliis!"
"Mitä! Enhän mä tässä huuda! Emma on vaan niin väsyny tähän kaikkeen oottamiseen."
"Niin.. Ehkä teidän olisi nyt vain paras mennä jonnekin lepäämään. Kellokin on jo paljon, ja herra Stewart tarvitsee myöskin nyt lepoa."
"No niin, Emma, kohta lähetään.."
"Tä? Me ei kyllä olla menossa minnekään. Me tultiin tänne New--"
"Oot sä tosissas?"
"Kuinka nii?"
"Joo, me ei todellakaan enää jäädä tänne.."
"Sori vaan, mut mä soitan vaikka mutsille, jos se sattuis olemaan täällä nyt.. Sä voit jäädä kyllä."
"Okei, mä ymmärrän. Mut.. mä vaan olisin niin toivonu, et isä näkee vihdoin myös Emman.." Brad kuiskasi.
"Mut mehän voidaan tulla takas aamulla. Emman pitää nyt vaan saada nukuttua." sanoin.
"Okei.. Nähään aamulla. Öitä."
"Joo." sanoin.
Kunpa se nyt vaan sit olis täällä.. Kotona.
Vastaa.. Vastaa..
"Haloo?"
"Äiti!" se todella on täällä.
"Lauren! Sinäkö siellä?"
"Joo, kyllä. Ei olla pitkään aikaan kyllä soiteltu.."
"Voi, kultapieni, äitillä on ollu niin kiireitä. Meillä oli just--"
"Okei okei, ymmärrän!" nauroin. "Ollaan nimittäin just nyt täällä Nashvillessä, koska Bradin piti tulla kattomaan isäänsä sairaalaan.. Ollaan tässä nyt Emman kanssa, ja tartettais paikka, jossa nukkua.. Eli käviskö, jos tultais sinne?"
"Voi, tottakai! Tänne vaan samantien!"
"Tullaan!"
****
Miks se ei tuu?
Ei se voinu jo unohtaa..
Ja toikin vaan syö räköjänsä..
Mmmm..?
Älä vaan tuu tänne..
Hyvin todennäkösesti joku äidin miesystävä.
"Kukas sää oot?" kuului ikkunan takaa.
"Maggien tytär. Päästätkö sisään..?"
Taloon, jossa oon todella asunu toisin kuin eräät..
"Kiitos." sanoin.
"Lauren..? Eikö?"
Nyökkäsin ja kävelin sisään.
"Hei, sulta tais unohtua jotain tänne?"
"Joo, sä voitkin tuoda sen samantien tänne sisälle.."
"Äiti?"
"Voi, Lauren, ihana nähdä."
"Pitkästä aikaa, joo."
"Voi! Onko tuo Emma?"
"Voivoivoi sentään, kuka se siinä onkaan? Pieni Emma!"
"Ainiin, Lauren, tuossa on Ed. Ed, tässä on mun tytär, Lauren."
"Joo, me tossa nähtiinkin.." sanoin. Valitettavasti.
"Ja tässä on mun ihanin lapsenlapseni, Emma. Voi.. Kyllä on äitinsä näköinen."
"Kyllä Emma enemmän isäänsä muistuttaa."
"Joo, kyl noi silmät on, joo, Bradin, ihan selvästi.."
"Väsyttää.." sanoin.
"Ainiin.." sanoin. "Onhan tuolla vielä sänky..?"
"Joo, joo."
"Oikeesti?!"
"Joo, kyllä, kyllä. Mee sä vaan nukkumaan, mä hoidan kyllä Emman."
Oho. Täällä todella on sänky.. Ja vähän muutakin.
Luuleeks mutsi todella, että mä tuun vielä joskus tänne takasin..?
Toivottavasti ei..
En haluu nimittäin nähdä enää yhtään Ediä vähään aikaan..
Viimeinkin rauhassa. Ja aamulla taas matkaan.
****
Mm?
Kukakohan tuli..
"Brad? Mitä sä täällä?"
"Miks sä et vastaa?"
"Mikä on..?"
"Itket sä? Mitä on tapahtunu?"
"Hei. Kerro nyt. Mitä on oikeen tapahtunu?"
"Mun isä on.. nukkunu pois."
"Nuk-- Mitä sä tarkotat, siis kuollu vai?"
"Kyllä!"
"Eikä.."
"Mä oon tosi pahoillani.. Itke vaan."
Mitä mä oikein tein..
Ensin mä vaan mietin niin paljon omia asioitani, ettei Brad pystyny kertomaan mulle tästä reissusta pitkään aikaan, joten me myöhästyttiin kenties monta viikkoa..
Ja sitten vielä.. Ja sitten vielä mä en antanu Emmalle tilaisuutta nähä omaa isoisäänsä.
Ja toista tilaisuutta ei tule. Ei koskaan enää.
Kommentit