DING DONG.

"Mmmm..."

DING DONG!

"Joo, joo.. Mä teen kyl ihan kohta sitä ruokaa.."

"Hä..?"

Eihän täällä ees oo ketään.

Mikä se sitten oikeen oli?

Jäin odottamaan.

DING DONG!!

No, ovikellohan se tietty.

"No, tullaan, tullaan!"

Miten täällä onkin aina näin kylmä..

Johtuukohan se tästä vanhasta talosta vai vaan siitä, että oon kipeenä.. Vai oonko mä siks kipeä, että tää talo on vanha ja täällä on kylmä.

Miks se ei voi ikinä muistaa oottaa mukaansa avaimia? Olis voinu edes tämän kerran muistaa.

"Olisit voinu kyl--"

Lopetin lauseen samantien kesken.

"Mmmm.. Hei." kuiskasin niin hiljaa, etten itsekään ollut varma, sanoinko edes mitään.

"Voi, Lauren, todella ihana nähdä! Luulin jo, kun kukaan ei vastannut, että ette ole kotona tai ettette edes asu tässä talossa!" Hanna naurahti.

En edes ollu varma, kuulinko mitään mitä se sanoi. Ihmettelin edelleen, mitä se teki täällä. Just nyt.

"En kai mä tullut huonoon aikaan?"

Bradin mutsi oli varmaan huomannut, että olin keskellä aurinkoista päivää sisällä alusvaatteisillani. No, mitä se sille kuuluu, vaikka olisin ollu uimapuvussa! Okei, Lauren, rauhotu.

"Ei, ei.. Tervetuloa vaan."

"Brad on just hakemassa Emmaa koulusta, mut on kotona varmaan ihan just."

Vilkaisin kauhuissani taakseni. Enhän mä oo ees siivonnu täällä!

"No, ei se mitään. Tottakai haluan kuulla myös, mitä sinulle kuuluu!"

"Itseasiassa mä oon ollu nyt vähän kipeenä.. Siks en oo oikeen saanu tänään mitään aikaseks. Mulla oli kyllä tarkotuksena siivota, mut.." sanoin.

Hanna seuras mua alakertaan.

"Teillähän on täällä.. tosi nättiä!"

"No, emmä nyt tiedä. Isompikin kämppä olis käyny, mut nyt kävi näin.. Mun pitikin tehdä Emmalle jotain syömistä. Haluaisitsä jotain?" kysyin.

"Kyllä yksi kupillinen kahvia kävisi." Hanna vastasi.

Niinpä tietenkin! Kahvia! Just, kun meillä ei ees oo kahvinkeitintä. Joka talossahan pitää tietenkin olla kahvinkeitin!

Bradin syytä.

"Me ei olla vielä oikeastaan ehitty hankkimaan kahvinkeitintä. Itseasiassa Bradin piti se hankkia, mutta en tiedä sitten. Käviskö sitten vaikka.. piimä?"

"Piimä!" Hanna naurahti. "Teetä. Tee kävisi hyvin."

Hyvä, Lauren. Piimää. Ei kukaan tarjoa vieraille piimää!

Bradin syytä, kun ei ilmottanu mulle, että se on kutsunu äitinsä meille kylään.

****

"Kauanko te ootte nyt asuneet täällä? Oliko se kaksi kuukautta?"

"Joo, jotain sellaista. Ihan kiva paikka."

"Ahaa, sepä mukavaa.." Hanna sanoi ja joi teetänsä.

"Hei, Emma! Tulittehan te. Sain juuri ruuankin valmiiksi. No, millaista oli koulusta?"

"Mä en mee sinne enää ikinä."

"No, minkä takia?" kysyin.

"Siellä ei ollu kivaa."

"Hei, Emma!"

"Kuka toi on?"

"Öö, tämä on.."

"Etkö sinä tunne minua?"

"Emma, tämä on.." sanoin.

"Lauren, anna minä hoidan tämän." Hanna sanoi.

On varmaan vähän noloa, kun lapsenlapsi ei tunne isoäitiänsä.. Mutta omapa on syynsä. Olisi käynyt edes joskus katsomassa lapsenlastaan. Turha mua on siitä syyttää.

"Mä käynkin laittamassa jotain vaatetta päälle. Tulen aivan kohta takaisin." sanoin. "Te voitte tutustua rauhassa."

"Emma, etkö sinä tunne minua? Olen isoäitisi. Olen isäsi äiti."

"Ai ootsä joku sukulainen?"

"Kyllä, olen. Voit kutsua minua vaikka mummiksi."

"Moikka!" Brad sanoi.
"No, siinähän sä ootkin."

"Sun mutsis on tuolla, ollu jo ainakin tunnin."

"On vai?"
"Jep."

"Missä?"
"Keittiössä.."

"Älä viitti. Kyl mä tiedän, et sä kutsuit sen."

"Täh? Miks oisin? Miks mä olisin kutsunu sen keskellä viikkoa, kun säkin oot kipeenä ja on Emman eka koulupäivä?"
"En tiedä.. Mut mä meen nyt vaihtaa vaatteet."

****

"No, mutta toivottavasti löydätte kuitenkin jotain työtä. Brad, sä tiedät, etten pidä työttömistä."

"Jatkuvasti yritetään etsiä. Brad ainakin etsii jatkuvasti. Vai mitä? Brad?" sanoin.
"Joo, tottakai."
"No, hyvä sitten." Hanna sanoi.

"Tiiätsä muuten mitään Jakesta? Mä yritin yks viikko soittaa sille monta kertaa, muttei se vaan vastaa. Ootsä puhunu sille?" Brad kysyi.

"Etkö sä tiedä, Brad? Ei voi olla totta. Jake on menny naimisiin, ja asuu nykyään jossain Etelä-Amerikassa. Eikö se oo sulle kertonu?"

"Naimisiin?"

"Naimisiin? Jake?" Brad sanoi yhtä yllättyneenä kuin minä. "Mut kenen kanssa?"

"En minä tiedä. En oo koskaan nähnytkään kyseistä naista."
"Ahaa."

Tuli hiljaista.

"Mun pitää varmaa laittaa Emma jo nukkumaan." sanoin hiljaa.

"Siitä tulikin mieleeni." Hanna sanoi. "Enkö voisi mitenkään viettää yötä täällä? En millään viitsisi enää lähteä etsimään hotellia."

"No, tottakai! Eikö se käykin, Lauren?" Brad kysyi.

"Ehdottomasti!"

"Mahtavaa!" Hanna huudahti.

Miks en vaan sanonu suoraan, etten todellakaan halua sitä tänne yöks.

"Moikka, Emma. Kohta pitäis mennä jo nukkumaan." 

"Huomenna on taas koulupäivä."

"Emma. Ei kai siellä koulussa niin tylsää ollut? Eikö ollut kiva nähdä muitakin lapsia?"

"Oli siellä kai ihan kivaa. Me leikittiin. Mut se koulu oli aika iso, ja mä meinasin eksyy."
"Voi ei, silloin pitää kysyä aikuiselta neuvoa. Huomenna on varmasti vieläkin kivempi päivä. Te varmaan saatte uudet koulukirjat."

"Missäs se pieni ekaluokkalainen on?" Brad tuli olohuoneeseen.

"Kiitos, Lauren, vielä kerran todella paljon, että saan yöpyä täällä."

"Ei mitään. Olet aina tervetullut meille." sanoin.

No, etkä ole.

****

"Tulithan sä vihdoin."

"Brad, mitä sä nyt.."

"Hei, älä nyt viitti.. Lopeta!"

"No, mitä nyt?"

"Sun mutsis nukkuu alakerrassa, jos et muistanu." sanoin.

"Mut hei, asuuhan naapuritkin ihan tossa seinän takana, etkä sä oo ikinä miettiny niitä."

"Mua ei nyt vaan huvita, okei?"

"Mikä sulla sitten on?"
"Emmä tiedä. Mua vaan ärsyttää yks juttu.."

"Ahaa, mä tiedänkin! Se Jake-juttu. Eikö niin?"

"

"Miks pitää nauraa noin päin naamaa? Sä tiedät, kuinka mua ärsyttää, kun ihmiset puhuu häistä. Ja nyt sitten vielä tämä, että Jake, siis Jake, on menny naimisiin. Mulla on vaan yks kysymys: miks me ei olla jo naimisissa? Ja haluun vastauksen nyt."

"No mennään naimisiin!" Brad sanoi. "Huomenna! Okei? Meillähän on täällä jo mutsi ja sitten kutsutaan vielä sun mutsis meille. Sitten tilataan kakku ja sä ostat luotolla jonkin mekon. Saat lainata mun luottokorttia.
"Oikeesti? Siis huomenna? Ootsä tosissas?" kysyin.
"Vai onks sulla sitten jotain muuta vai silloin?"
"No. Ei kai." sanoin. "Mut huomenna on kuitenkin torstai. Eikö lauantai olis parempi?"
"No, lauantaina sitten." Brad hymyili. "Se tarkottaa kuitenkin sitä, että mun mutsi joutuu sitten asumaan meillä vähän kauemmin."

No, ei se haittaa.

Ihanaa! Päästään vihdoin mutsin kanssa ostamaan mekkoja!