"Joo.. Kyl täs pari päivää on menny. Mm-m. Joo, kyl tää aika tai oikeastaan tosi helposti löyty. Ihan tosta --"

Brad mumisi puhelimessa... jollekin. Luultavasti jollekin vanhalla kaverilleen. Joillakin niitä riitti.

Toisin kuin eräillä...

"Ahaa, sepä mukavaa. Mulla on tässä nyt kyllä hieman kiireitä.." kuului puhelimen toisesta päästä. Äänestä ei voinut päätellä sukupuolta.  "Mutta mites Lauren?"

"No, tossahan se. On se kyl paisunu aikamoiseks elefantinpuolikkaaks!"

"No vitsi, vitsi!" Brad nauro.

.

Ite oot ku mikäkin puolikas... talo.

 

"No, heitäppäs puhelin sille!"

Risteilyalus.

Tä, mulle?

 

"No, voinhan mä."

"Mutsi haluis puhuu sulle."

"Miks...? Mitä mä sanoisin?" kuiskasin.

Hups. Tuima katse. Pudistin silti päätä.

"Lauren ei just nyt kerkiikään. Sil on ruuanlaitot kesken.. Mut se sanoo terveisiä!"

Aijaa. Sanon vai. En haluu puhua sille, koska nolasin itteni jo ihan tarpeeks viime kerralla..

"No, harmin paikka. Joo, ruuanlaitto on tietty tärkeää tossa vaiheessa... Nyt täytyy lopettaa. Kerro terveisiä myös Laurenille täältä suunnasta, ja soitellaan! Hei hei."

"Terveisiä lähetti.."

"No mitäs sinne?"

"Sillä oli taas niin kiire, et tuskin sinne mitään ihmeellistä..."

"Aaa.. Onks se kuullu Jakesta mitään?"
"Jakesta..? Ei se siitä mitään sanonu. Eihän se sano ikinä. Oisko pitäny?"
"Ei, ei.. En tiedä. Kunhan tuli mieleen."

"Kata sä pöytä ni käyn vessassa.."

"Oho.."

"Miks tällaset lasit? Juhlitaaks me jotain?"
"No, onhan meillä nyt ainakin jotain juhlimista.."

"Kuten oma kämppä?" sanoin.

"Niinpä."

"Jihuu, vihdoin!!"

"Ja arvaa, mitä muuta?"

"Öö.. Ruokaa?" Brad sano.

"Ei, vaan..."

"..kasa hyviä leffoja."

 

"Hohhoijaa.... Eiköhän lopeteta tähän.. Ollaan katottu jo neljä leffaa. Putkeen."

"Ei vielä.. Kohta."

"Nonni. Just sopivasti."
"Ai meetsä nukkuu, vai..?"

"Ei ku mä käyn nopeesti röökillä.."

"Aha." huokasin. "Sä lupasit, että lopetat."

"Onhan täs viel aikaa ennen ku vauva syntyy.."

"No, mene sitte! Tuut sit koht takas."

Ei se tullukaa 'kohta' takasin, koska kerkesin jo nukahtaaki...

Mut sitten ku se tuli, kuulu kauheeta meteliä.

"Nonniin, nyt löyty oikee osote.."

"Ihan ylin kerros?"
"Jep, ja halvin. Peremmälle, peremmälle.."

"Laureeeeen.. Heräileppäs!"

"Älä laita aina niitä valoja.."

"Meille tuli vieraita!"

"Älä huuda."

"No, nouse nyt!"

"Koko a--"

"Heippa, Lauren!"

"Äitiiiiiiiiiiii!!!"

"Mi-miten sä tänne!! Miten sä löysit tänne?! Mist sä tiesit--"

"Meillä oli täällä eilen keikka, ja asun tossa yhessä hotellissa tässä lähellä. Olin just kävelemässä hotellille päin, kun mä tunnistin Brad, kuvittele, tossa talon ulkopuolella! Mun oli pakko tulla!"

 "Hassua.."

 

"Eiks ooki?" Brad sano.

"On.."

"Muttei niin hassua, et mä hyväksyisin sen, et käyt tuolla kadulla polttelemas öisin."

"Enkä myöskään sun kohalla, äiti."
"Mmm.."

"Äläkä makaa siinä, vaan mee keittämään vaikka kahvia."
"Ei meillä oo kahvinkeitintä."
"No, perunoita sitte!"

 

"Etteks te oo asunu täällä vasta muutaman päivän? Kerittiin tossa Bradin kanssa pihalla vähän jutulla."

"Joo. Ei sen kauempaa."

"Käytteks te töissä?"

Pudistin päätä.

"Ette ollenkaan? Millä te maksatte sitte vuokrat?"

"Öööh.."

En voinu kertoo totuutta. Äiti olis tullu kateelliseks, tai ainaki loukkaantunu.

"On meil tos jotain säästöjä.. Bradin piti ettii kyl töitä, mut.. se on nyt vähä jääny."

"Ahaa... Sepä mukavaa. Kiva, et teillä menee hyvin."

"Huh huh. Ihanaa välillä ihan vaan rentoutua, kun koko ajan joutuu ajamaan ympäri maata.."

"Ei pysty edes nukkumaan kunnolla."

"Mm-m..."

"Mä taidan tästä painua pehkuihin. Bradkin varmaan nukkuu jo.."

"Kylpyhuoneessa on tyynyjä ja peittoja. Sä varmaan jäät yöks."

"Kiitos, kulta!"

"Öitä."
"Öitä.."

 

"Ai sä tuut jo nukkumaan... Mä sammutan tän ihan just."

"Ai sä oot vielä hereillä.."

"Siis mä en yksinkertasesti tajua yhtä juttua."

"Niin ku mitä.."

"Sitä, et äiti ei sano sanaakaan tai ees kysy, et oonko raskaana. Siis näit sä sen ilmeetki tänään? Muttei sanonu mitään."

"Äskenki mun maha peitti yli puolet TV-ruudusta!!"

"Ohhoh... Ootsä varma?"

"No, oon.."

"Emmä muuten, mut onhan toi vähän loukkaavaa..."

"Ei mua itteeni kohtaan, emmä sitä, vaan sitä, et ihan ku meidän vauva ei olis.. mikään arvokas tai mitään."

"Tai ihan ku sillä olis jotain tätä vastaan.."

"No, tuskin.. Ehkä sitä vaan pelottaa.. Onhan se sen eka lapsenlapsiki. Kai."

 

"On, on. Siks just luulis, et se olis edes vähän ilosempi tästä."
"Tietty se on. Kyl sen on sanottava jotain viimestään sillon, kun se on syntyny."
"Toivottavasti."
"Arvaa mikä jäi tänään kesken?"

"Meidän romanttinen ilta..."

"Pitäis varmaan jo nousta.. Kello on kohta 10."

"Nouse sä vaan..."

"Anna mun nukkuu...Pari minuuttia."
"Ookkei."

Kohta kuorsasinkin taas.

Nukuin sittenkin ehkä pari tuntia.

Ikinä ei saa nukkua.

Äiti ei todellakaan enää nukkunu. Se heräs aina ennen kaheksaa. Se oli varmaan jo lähteny koko kämpästä.

Ei ollukaan.

"Huomenta."

"Huomenta. Nukuit varmaan hyvin." äiti sano.
"Joo.. Olishan sitä vielki voinu."

"Lauren, anteeks.."

"Mä oon pahoillani."

"Mä kuulin, kun te keskustelitte eilen illalla.."

"Oikeesti...?"
"Joo, ja sori siitä. Ja.. Brad oli oikeessa. Älä todellakaan luule, etten mä olis iloinen. Tottakai oon."

"Mut miks just nyt?"

"Äiti. Älä. Vähä liian myöhästä."

"Niin, mutta eiks sitä olis voinu siirtää vielä muutamalla vuodella eteenpäin?"

"Anteeks.. Mä oon vaan huolissani. Mutta älä musta välitä. Tiiätteks te jo sukupuolen?"

"Saat anteeks.. Ei. Ei haluttu."

Ou. Ou nou.

"Sä olit oikeessa. Nyt on todellakin liian myöhästä!"

---

Parin päivän päästä:

"Siis noi silmät! Voiko olla kauniimpia? Yhtä täydelliset ku sulla." sanoin Bradille.

"Äiti.."

"Aiotsä lähteä?"

Oikeastaan toivoin sitä, vaikka olihan mutsi tietty yks mun parhaimmista ystävistä. Tai no, se toinen niistä.

"Kyl mä vähitellen. Valitettavasti. Bändi oottaa. No! Ootteko jo ajatellu nimeä?"

"Kyl me vähä. Et ikinä arvaa!"

"Tietty se on Emma Johanna..."

"Niin ku sä aina halusitkin.. Jo pienenä."

"Noniin, eipäs nyt enää pillitetä!! Sitä tehtiin ihan tarpeeks siellä sairaalassa. Braaad!!!"

"Hyvästit! Pysythän sä yhtä kilttinä niin ku aina?"
"Kyllä, kyllä!"

"Heippa sitten, kulta! Onnea teille!"
"Moikka, äiti! Voi hyvin."

"Olkaa sitten yhteyksissä vähän useammin! Lauren, sä et oo käyny kotonakaan moneen vuoteen. Soitelkaa viimestään häihinne mennessä, ainakin!"

"Multa ei voi salata mitään... Heippa!"

"Häihinne? Ootsä sitte jo suunnitellu sellasia?"

"No, en tietenkään.."

"Hehee!"