"Ei voi olla näin kuuma...."

"No vihdoin..."

"Eikä se ees ajanu sitä partaansa! Miten sil silti meni näin kauan..

"Mitä mä sille oikeen sanon.. Ehkä olis silti pitäny vaan mennä mutsin luo.. Mut en mä todellakaan olis ees voinu. Enkä pystyny. Enkä ees halua.."

"Mitäs tänää? Ja sori tää myöhästyminen. Oli vähä.. jotain." kuulin ison huokauksen ja Bradin äänen.
"Ei täs mitää. Kylhä kahvia juodessa aina aika kuluu.."

"Aamul tuotiin ykköseen joku aika uus auto, mut sit kakkosen romu on asia erikseen."

Oli ihanaa nähdä Brad. Vaikka oliki kulunu vast jotain kolme varttia asunnon välikohtauksesta.. Olisin halunnu halata ja sanoo, et oon täällä taas! Mut sit muistin et meidän juttu oli ehkä tässä...

"Mut onneks tänään on ainakin hieno ilma, vai mitä, Brad?
"Sä et siis alottanu ollenkaan? Joo, kai. Mahtavaa."

En ollu ikinä nähny Bradiä noin maassa.. Mitäköhän mä oikein olin tehny?

"Enhän mä mitään.. Enhän mä tiiä, mistä vois alottaa."

Vitsin laiska pässi.. Jättäis Bradin rauhaan.

Kääks. Äkkiä karkuun.

"Jooh.. Niinpäh. Eli mä käyn hakemas nyt kamppeet."

"Joo, todella hieno sää.. Mmm.  Alota vaik ton romun kanssa. Älä nyt ainakaan jää tänne ulos seisomaan."

"Ookoo.. Mut.."
"Nähää."

Meinasin kuolla nauruun ku näin sen peikon naaman sen tuijottaessa kauhuissaan autoansa.

Tai sit se näki mut.

Mua ei paljoa kiinnostanu.. Päätin ettiä paremman piilopaikan.

"No mitä sä edelleen täällä seisot?"

"Täällä ei enää laiskotella! Meil on paljon töitä."

"No voihan.. Mike! Käypäs hakemas..!"

"--ruuvimeis--- L-Lauren...?"
"Hei!"
"Mmmoi... Mut sähän oot."

"Edelleen täällä. Joo, tiedän. En voinu vaa mennä sinne. Muistin vaan yhen todella pienen ongelman nimittäin.."

Brad huokas järkyttävän syvään.

"Hei, älä oo noin surullisen näkönen. Sä pelotat mua, koska en oo ikinä nähny sua tollasena.. Sori oikeesti, ku mä jätin sut noin vaan.. En tee sitä enää ikinä.. Mut sä voit tehä niin.. Vaikka nyt.."

"Naurat sä..? Oonks mä todellakin noin hauska."
"No, sekin, mut sä oot vaan niin.."

"Sellanen ihminen, jonka kanssa sä et pysty elämään tai edes olemaan samassa huoneessa."

"Ei vaan hölmö."
 

"Ai asuuks Jon edelleen mutsis luona? Siinäpä vasta "pieni" ongelma. Aika hemmetin iso ongelma.. Minne sä aiot nyt sit mennä?"

"Siis mä, vai? No, tietty sinne minne säki."

"No, mä aion kyl pysyy Jaken kämpällä.. En mä voi mihinkään lähteä. Ei oo rahaa, enkä voi lopettaa tätä duunia noin vaan."

"Mut ethän sä voi jättää mua! Sä tiiät, etten mä pysty menemään enää sinne. Enkä todellakaan myöskään mutsille."

Brad kohautti harteitaan.

"Eli sä oot siis saanu tarpeekses musta? Okei, sano suoraan vaan. Lopetaan tää vaan tähän. Mä voin kyl häipyä sun elämää pilaamasta."

"No just. Älä viitti." Brad huokas. "Mä en oo sua jättämässä.. Mut sä saat yksin ettiä sen paikan. Mul ei oo just tällä hetkellä aikaa. Mua on alkanu ärsyttää koko kämppä.. Tuskin siitä mitään ikinä tulee."

"Sori.. kulta." kuiskasin. "Mua vaan ärsyttää koko itteni."

"Ehkä teidän pitäis sit erota..."

"Jep.."

Tuijotettiin toisiamme.

"Hei! Mä tiiän." huudahdin. "Jäädään asumaan tänne."
"Tänne? Sä et voi olla tosissas."

"Enkö todellakaan voi?"

"Kyllä valitettavasti voin. Voit heittää ton harjottelijan menemään ja mä voin auttaa sua."
"Harjottelijan? Hah. Sehän omistaa tän paikan."
"Mitäh?!"
"Ai sä sit auttaisit mua? Älä viitti."

"Jep. Aionki samantien tutustua uuteen duunini. Mitäs tääl on.."

"Hei mikä sul on?"

"Lauren!"

"Mikä sulle oikeen tuli? Lauren!"

"Lauren! Kuuletsä mua!"

"Hei, herää nyt.. Älä nyt.. Mikä sua oikeen vaivaa.. "

"Mun on pakko kantaa sut tonne lepäämään.. Sä et olis saanu tulla tänne."

"Auh.."

Nyrpistin nenääni. Haisi ihan vanha sukka.

Ääh.. Mun selkä ja vatsa.

Pakko saada vettä.

Mun katse kiinnitty johonkin, jota ei yleensä säilytetä tällasessa paikassa.

Oli pakko saada avata se.

Wou. Mitä tollanen täällä tekee?

"Lauren, mitä sä..."

"Kamala. Oot sä kunnossa? Miten sä tänne oot joutunu? Ei kai sul vaa enää oo huono olo?"

"Rauhotu, rakas. Mikä sulla on? Mähän kävelin tänne. Oon ihan kunnossa. Selkään ny vähän sattuu.. Huom. vähän."

"Sä oot nukkunu varmaan 15 tuntia.. Mä en vaan tajuu, mitä sulle tapahtu eilen. Söiksä jotain vanhaa vai söiksä vaan liian vähän? Sä yhtäkkiä vaan pyörryit etkä enää heränny."

"Oikeesti? En mä vaan eilisestä mitään muista.. Mut.. Mul oli kyl huono olo eilisaamust lähtien.. En oo ikinä pyörtyny. Pitää varmaa soittaa jolleki lääkärille joskus tai jotain. Mutta.."

"Ekana mä haluaisin tietää, et mitä tollanen tekee täällä?"

"Ai tää, vai? Täähän on ollu täällä jo viikkoja.." Brad hymyili. "Se on mun. Tai suoraan sanottuna, sun."
"Siis...? Älä naurata."

En saanut happea.

"Siis... 'Lauren Kristina Kleiman, tuletko vaimokseni?'"

"Tulen. Tuun vaikka sata kertaa.."

"Oot maailman ihanin mies.. Et usko, mut eilen jo ajattelin, et jätät mut ikuisiks ajoiks.."

"En todellakaan. En ikinä."