"TÄ."

"Sä petit mua, senkin kuvottava PASKA!!"

Hyökkäsin Bradin päälle nyrkit pystyssä, ja hakkasin sitä rystysillä niin kovaa ku vaan pystyin.

"Mä en tajuu yhtään mitään, mikset sä selitä!! Mä en todellakaan tiedä, mistä sä puhut."

"SÄ ET TAJUU IKINÄ MISTÄÄN MITÄÄN, IDIOOTTI AASI!!"

"SÄ MAKASIT SEN LEHMÄN KANSSA!! OOT NIIN KUVOTTAVA JÄTÄ MUT YKSIN ÄLÄKÄ KOSKE MUHUN!!"

Yhtäkkiä Brad työns mut pois.

"Älä hakkaa mua!! Mä en oo tehny yhtään mitään. EN MITÄÄN, OKEI? Oot ihan sekasin, mä en kestä sua."

"Sä.."

"Sä et kestä mua... Sä et kestä MUA!!" Nielaisin. "Mä en tajuu, miten sä voit kattoo mua ihan suoraan silmiin, edes räpsäyttämättä silmiäs, vaikka mä ja sä iteki tiiät et sä valehtelet."

"Lauren, mä en todellakaan tiedä mikä sulla on ja mistä sä oot saanu tollasta päähäs. Sitä mä en yksinkertasesti vaan ymmärrä, miten sä voit syyttää mua jostain tollasesta.. vaikka.. vaikka me ollaan tunnettu jo..."

Tuli kammottava hiljasuus.

Tuijotin Bradiä, ja yhtäkkiä olisin vaan halunnu halata sitä ja uskoo sitä, mut sitte muistin sen, et Jenny todella oli sanonu Brad.

"Brad.."

"Jos sä todella puhut totta, sä saat todistaa sen."

"Nyt samantien. Seuraa mua, ainoastaan jos todella haluut vielä et meillä on jotain toivoa.. Muuten voit painua sanonkominne."

"Tottakai mä haluun et me ollaan yhes, vaikka sata vuotta, mut miten, Lauren, sä et voi luottaa muhun.."
"Mulla on yksinkertasesti ihan liikaa todisteita susta ja Jennystä."
"Jen...?"
"TUUTSÄ VAI ET?!"

"Lauren, älä tee nyt vaan mitää harkitsematonta tai tyhmää.. Jos sä rupeet.."

"Mene. Kauemmaks. Musta."

"Mitä SÄ täällä teet? Ala vetää."

"Jenny, mulla on asiaa." vilkaisin ympärilleni. "BRAAAAAAAAAAAAAAAAAAD!!!!!"

"Joo. Rauhotu.."

"EN! Mä en rauhotu ennen ku te kummatki sanotte, ettei teillä oo ikinä ollu mitään tekemistä keskenänne!"

Tartuin Bradin paitaan ja työnsin miehen melkeen Jennyn syliin.

Jenny ja Brad jäi tuijottamaan toisiaan silmiin, kunnes Brad käänty mun suuntaan.

"En mä tunne tota. Mä en oo ikinä edes nähny tota." Brad pudisti päätään jo melkein huvittuneena.

En silti luovuttanu.

"No, Jenny! Onks tää se sun Bradis, jonka kanssa makaat?! Nimittäin, ihan vaan pikku huomautukses, me kaks ollaan seurusteltu melkein lukion ekasta luokasta asti, ja MUN pitäis olla vihanen SULLE eikä päinvastoin!!"

"Öööh.. Täs on nyt varmaan.. Täs on nyt varmaan tapahtunu pikkunen sekaannus. Lauren, mä en oo ikinä ees nähny tota partaveikkoa."

"NO NI!!" Brad kiljahti kuin iloinen porsas.
"Ei voi olla.. Varmana ootte, koska sanoit, et oon suudellu Bradiä."
"Niin, siellä baarissa, missä Brad, siis ei toi vaan mun Brad, on töissä. Se kerto et sä kävit siihen kiinni."

Jäin tuijottamaan suu auki enkä saanu happea.

Ainiin, se. Se yököttävä baarimikko.

Olisin halunnu vajota maan alle. I'm in a huge trouble.

"Sulla taitaa olla jotain selitettävää.." Brad sano.

Kaiken keskeytti kuitenkin jotenkin niin ärsyttävän tuttu nauru.

"Kuuliks mä oikein?"

"Onks toi nörtti ihan tosissaan pettäny noin hyvännäköstä jätkää? Wou."

"Tää asia ei kuulu sulle pätkän vertaa ja pysy erossa mun poikaystävästä."

"Aijaa, et se on vielä sun poikaystäväs? Huh huh, mikä idiootti.. Mut sehän petti sua?" Kirstin vilkaisi Bradiä.

"Tää asia ei kuulu sulle eikä Lauren ikinä pettäis mua."

"Joo, joo, ei varmaan, joo."

Olisin halunnu kuristaa sen siihen paikkaan.

"Tollaset pummit ei huuda mun tyttöystävälle!! Laahatkaa köyhät perseenne muualle."

"Ite toi sun blondis alko puhua täyttä sontaa!! Jättäkää ite meiät rauhaan ja sekaantukaa joidenki muitten asioihin."

"Ja sähän et rupee mua määräämään, maalaisjuntti! Mee takas navettaas #%!!½!!!!!"

"Tom, häivytään.. Noilla junteilla on jo tarpeeks ongelmia."

"Toi finninaama petti rasvalettiänsä.."

Tom räjähti nauruun.

"Oho, oho. Navetalle taitaa olla käyttöä siellä maalla.."

"Haluutsä et mä vedän sua turpaas.."

En kestäny enää ketään. Halusin pois.

"Jätä mut rauhaan!" huusin.

"Mikset sä jättäny mua rauhaan?" huokaisin.

"Jos sä haluut kuulla siitä baarijutusta, se ei ollu todellakaan mikään juttu ja se tyyppi oli se joka rupes mua ahdistelemaan.."

"En mä sitä ees uskonu. Miks sä oot edelleen surullinen, jos mitään ei tapahtunu?"
"Mä vaan odotan, et sä jätät mut etkä anna ikinä anteeks sitä, että oon idiootti.."

"Tottakai annan anteeks sen, et oot idiootti ja tosi mustasukkanen.."

"Kiitti. Pliis, unohdetaan tää koko tyhmä juttu. Tälle tuskin voi nauraa jälkeenpäin.." sanoin.

"Mä nauran jo nyt.. Onneks saatiin tää selvitettyä, koska mä joudun nyt lähtee.."

"Älä sit ihan kokonaan unohda mua.." kuiskasin.

"Ehkä mä unohdan ja petän sua.."

"Yäk. Ei todellakaan oo hauskaa. Älä puhu enää pettämisistä."

Me vaan tuijotettiin toisiamme. Olin saanu rakkaani takas, vaikka luulin, et kaikki olis ollu jo loppu.

Brad lähti, ja mä jäin yliopistolle vielä yli kolmeks vuodeks.

Halusin kaikesta huolimatta suorittaa opiskelut loppuun.

Ja sitten Brad ja mä saatais olla ikuisesti kahdestaan meidän omassa pikku asunnossa.